My prophecy for the forth night is this, that I shall fail to see you there.

Whatever I have seen before, though my mind was not at rest, is no more to be considered than a man's eyes might be till he saw with them,

What has been accomplished, or even conceived, does not succeed to the heart.

What I saw, though it must have been as fleeting as some fleeting shadow, yet not less real.

Does this not show that my mind itself has ceased to be the earth ?

The earth is now no more than a dream ; and the man no longer so situated can see anything with his eyes ; only a moving, visible image of the body itself.

For now, rather than before, he is no longer in the body of the earth but in another in which we cannot see him. This is because we have passed through the foot, but now through the limbs, so as to no longer see them, but only an image.

Those that we now see are really but a repeated image of the things we had before.

If now, in the stead of the earth, or now of the sky, or now of fire, or now of water, or now of the ether, or now of air, or now of things in heaven and on earth, the mind has so completely disappeared, then the only way out is for the earth to be annihilated, the sky to be blown away, the earth to turn to ash, the lightning to escape and the ether to be annihilated, and henceforth there will be no other; or, if a new body can be formed, it will go by the name of fire and we shall thus learn that the mind, which was not ever yet generated, now re- mains that only possible substance and form. All this is from, since we saw that the mind itself had ceased to exist, the mind cannot now cease to be generated.

The future is given the form of the void that lies between the fiery light that shineth in the veil of space.

Henceforth everything is no more to be thought of, but everything is actual.

For everything is an object of sense, and all objects are, in their entirety, matter. Similarly all events are cognizable, they consist of matter; for, since objects are atoms of matter, whatever one exists can be perceived as matter, in so far as it has the nature of matter.

Whatever is composed of atoms cannot be so composed as to be existing. Why then should we suppose that matter is still the first matter ? . . . If we had learnt this at an earlier date we should have held that the world could not exist.

The visible universe is finally \
but a brief blip in the vastness of eternity. The \
worlds, now we see, now we did not, were as varied and \
fraught with evils as they are now.

Everything in the visible world has undergone such change \
that none can tell whether it ever existed. For every appearance \
is but a figment of the mind.

And again, for the present, there is the space where no \
thing can be created. The waves of heaven \
and earth cannot all disentangle themselves in all their \
distress, since each of them is in the habit of clinging \
up to the ex-world where it is most safe. No creature \
can feed its sustenance anywhere else. There, the death \
of everything must be complete. Even the strongest limbs \
can no longer wrestle to the body, the cestus that holds \
them on ground they cannot climb out of. There, still no \
thing can grow and flourish. All is tormented by rumblings \
of unrest and agitation, by roars and growls of terror. \
Everything that once was does not seem to be there, nothing \
can live by. Where, then, is the world that ever was? Where \
did it come from? Where did it go? The universe itself \
can give no more light on this score than the sum-total \
of reality can.

Then - then will it burst the earth into a madling earthquake and fly athwart the sky like a cumulus and shoot up into the bright crescent moon, and thereafter form a single, large and immobile orb so that no further moon can be seen. Then the earth will be wrecked and the earth rocked, so that the black cast of the centre and the wide circumference of it, will be jumbled together and ever so painfully diminished.

The earth will lie uncovered, darkened with gashes. A diamond will burst in its hand and plunge its halberd deep into its heart, where it will grind and crush it till the marble cogs of the earth are undone and the stone structure implodes and falls, crumpling and tottering, right down to the earth's surface. There will be a great crash and the earth will convulse and convulse, till at last the lump of earth that was the earth will be broken up and vanished away and a new world will have to be opened.

Then the babe of the earth will be born in a deep blaze of flame. A bright blazing fire will issue from its swelled breast and for ever grow and blaze high up into the sky till it engulfs the whole sky. Then the bodies of the sun and moon and stars will melt into ashes and the whole world will rove wild in the midst of an everlasting flame and everywhere the dusky fire will merge into a larger and more abiding fire and the flaming flower of the earth will rise out of the ashes and blossom forth. The sun and moon will then vanish completely into the clouds, the dawn, when it has set, will be invisible, the daylight will be dim and the earth will be choked with a dew that scatters flame in various directions. So it will be.

The AI thinks this is a good place to end the text.

The AI thinks this is a good place to end the text.

16:10:2021

Minun ennustukseni neljännelle yölle on tämä, että en näe sinua siellä.

Kaikki, mitä olen nähnyt aiemmin, vaikka mieleni ei ollut levossa, ei ole käsiteltävissä enempää kuin ihmisen silmät voivat olla, ennen kuin hän näki niiden kanssa,

Se, mikä on saavutettu tai edes harkittu, ei onnistu syvimmästään.

Se, mitä näin, vaikka sen on täytynyt olla yhtä ohikiitävää kuin jokin ohikiitävä varjo, siltikään ei yhtä todellista.

Eikö tämä osoita, että mieleni on lakannut olemasta maapallo?

Maapallo on nyt vain unelma; ja ihminen, joka ei enää ole sijoillaan, voi nähdä mitään silmillään; vain liikkuvaa, näkyvää kuvaa itse ruumiista.

Toistaiseksi, enemmän kuin aiemmin, hän ei ole enää maan ruumiissa vaan jossain toisessa, jossa emme voi nähdä häntä. Tämä johtuu siitä, että olemme kulkeneet läpi jalan , mutta nyt läpi raajojen, niin ettemme enää näe niitä, vaan vain kuvan niistä.

Ne, joita näemme nyt, ovat oikeastaan ​​vain toistuva kuva asioista, joita meillä oli ennen.

Jos nyt, maan sijaan, tai nyt taivaan, tai nyt tulen, tai nyt veden, tai nyt eetterin, tai nyt ilman, tai nyt taivaan ja maan päällä, mieli on kadonnut kokonaan, silloin ainoa tie ulos on, että maa tuhotaan, taivas puhalletaan pois, maa muuttuu tuhkaksi, salama pakenee ja eetteri tuhoutuu, ja tästä lähtien ei ole muita; tai jos uusi ruumis voidaan muodostaa, se kulkee tulen nimellä ja opimme siten, että mieli, jota ei vielä ollut syntynyt, säilyttää nyt vain ainoan mahdollisen aineen ja muodon. Kaikki tämä on peräisin siitä, jolloin huomasimme, että mieli itse oli lakannut olemasta, mieli ei voi nyt enää lakata luomasta.

Tulevaisuudelle annetaan tyhjyyden muoto, joka makaa tulisen valon paisteessa ja avaruuden verhon välissä.

Tästä eteenpäin kaikkea ei tule enää ajatella, mutta kaikki on todellista.

Sillä kaikki on järjen kohde, ja kaikki esineet ovat kokonaisuudessaan ainetta. Samoin kaikki tapahtumat ovat tunnistettavissa, ne koostuvat aineesta; sillä koska esineet ovat aineen atomeja, mikä tahansa olemassa oleva voidaan nähdä aineena, sikäli kuin sillä on aineen luonne.

Mitä tahansa atomeista koostuvaa ei voi muodostaa niin kuin olemassa olevaa. Miksi sitten meidän pitäisi olettaa, että aine on edelleen ensimmäinen asia? . . . Jos olisimme oppineet tämän aikaisemmin, meidän olisi pitänyt katsoa, ​​ettei maailmaa voi olla olemassa.

Näkyvä maailmankaikkeus on vihdoin \
mutta lyhyt katkelma ikuisuuden laajuudessa. \
maailmat, nyt näemme, nyt emme, olivat yhtä erilaisia ​​ja \
täynnä pahuutta kuin nyt.

Kaikki näkyvässä maailmassa on kokenut tällaisen muutoksen \
jossa kukaan ei voi kertoa onko sitä koskaan olemassa. Jokainen ilmaantuminen\
on mielen keksintö.
Ja vielä, toistaiseksi on tilaa, jossa ei mitään\
asiaa voidaan luoda. Taivaan ja maan aallot \
ei voi irrottaa itseään kaikessa
hädässä, koska jokaisella heistä on tapana takertua \
entiseen maailmaan, missä on kaikkein turvallisinta. Mikään olento \
Ei voi ruokkia ravintoansa muualla. Siellä kaiken kuoleman \
täytyy olla täydellistä. Jopa vahvimmat raajat \
Eivät voi enää painia kehossa, Taistelukäsine, joka pitää
heidät maassa, josta he eivät voi kiivetä ulos. Siellä ei vieläkään \
mikään voi kasvaa ja kukoistaa.

Kaikki kärsivät jyrinästä \
levottomuudesta ja ravisteluista, kauhun murinasta ja pauhusta. \
Kaikki entinen ei näytä enää olevan olemassa, ei mikään \
voi elää. Missä sitten on se maailma, joka on ollut? Mistä \
Se tuli? Minne se meni? Itse maailmankaikkeus \
ei voi antaa enempää valoa tähän tilenteeseen kuin todellisuuden summa \ yhteensä
voi.

Sitten - sitten se räjäyttää maan hulluksi maanjäristykseksi ja lentää pokittain taivaalle kuin kumpupilvi ja ampuu kirkkaaseen puolikuuhun ja muodostaa sen jälkeen yhden suuren ja liikkumattoman pallon, jotta kuuta ei enää näy. Sitten maa tuhoutuu ja maa horjuu, niin että keskikohdan valettu musta ja sen leveä kehä sekoittuvat yhteen ja vähenevät aina niin tuskallisesti.

Maa makaa peittämättömänä, kaasuista himmennettynä. Timantti räjähtää sen kädessä ja syöksee taistelukirveensä syvälle sydämeensä, missä se jauhaa ja murskaa sen, kunnes maan hammasrattaat ovat purkautuneet ja kivirakenne räjähtää ja kaatuu, rypistyy ja horjuu, aivan maan pintaan . Tulee suuri romahdus ja maa kouristelee ja vapisee, kunnes vihdoin viimeinen pala maasta, joka oli maapallo, hajoaa ja katoaa ja näin ollen, uusi maailma on avattava.

Silloin maan lapsi syntyy syvään liekin roihuun. Kirkas palava kumpuaa sen turvonneista rinnoista ja jatkaa kasvamistaan ja leimahtaa korkealle taivaalle, kunnes se peittää koko taivaan. Silloin auringon ja kuun ruumiit ja tähdet sulavat tuhkaksi ja koko maailma pyörii villinä ikuisen liekin keskellä, ja kaikkialla hämärä tuli sulautuu suuremmaksi ja pysyvämnäksi tuleksi ja maan liekehtivä kukka nousee tuhkasta ja kukoistaa. Aurinko ja kuu katoavat sitten kokonaan pilviin, aamunkoitto, kun se on laskenut, on näkymätön, päivänvalo on himmeää ja maa on tukehtunut kasteeseen, joka hajottaa liekin eri suuntiin. Joten, se tulee olemaan.

Tekoälyn mielestä tämä on hyvä paikka lopettaa teksti.

Tekoälyn mielestä tämä on hyvä paikka lopettaa teksti.