It is no wonder, that all the hostile hosts that men have made in wars on earth to

destroy each other, fling their iron bolts in flaming flight on the great day of battle and the coming

of the sun and the moon. They see them toilsomely pursuing the obstacles, mowing down the yoke

of their prey, breaking their shields, cutting through their ranks in a fierce conflict, and, like a

charging bull, charged on headlong towards the foe and threw them low with thunderbolt burst.

Their arms and the wild animals, swollen with blood and writhing in anguish, are oppressed in their

breasts and body.

It is clear from experience how lame and lame this right assault is. But they cannot throw off their former violence. They throw themselves off with one stroke with their weapons, their bodies are racked with pain and discomfiture, and there is a sickening sting in their eyes. All men have felt the discomposure of their limbs during the decisive conflict of the day. Many men have been bruised and shivered with a desperate battle and plunged into a deadly fever. But, having as yet remained on their feet and won the victory, they perish by the stroke of death. In like manner their weapons are doomed to fall by the shafts of the enemies. The force of blows is felt so much more deeply in the muscles of men whose limbs are already swollen.

Do you not see how many ways through which your men will learn how to kill one another? For they must be drilled continually by their comrades and learn to draw up out of the battle and then lance and pillage indiscriminately.

Thus you will be able to set your army on fire, set it alight by night, and set it to singing. For you have a secret reserve with you to provoke them to attack, since you can think that everything could end for them with an instant of slaughter. So you will have it kept up, since not even the animal powers of a man can conceal its allies in the midst of battle from the eyes of the foe.

Your men will all cry out, shrieking, like the dogs when you smash their jaws together and wrench them open with a powerful strike. As soon as they have wiped out the foe they will rush off in a blaze of carnage to cut up the corpses. So you have a host of war-slaughter in the midst of your opponents, without so much as a post-haste of fire and hope to quell it by more defensive power.

Your breastplates are worn out with every blow. Your helmets are worn out, the slits in their mouthes worn out and their bellies full of arrows and darts, so that no mortal could bear it.
Here begins the end of time, since that time is bound up with death.'
 In this we are all alike.  
For all men have in them a future event bound up with their own present existence.  But all men live only for the present time.  
But many will at any moment rise and leave earth. And still others will build up a far greater body, till the entire world is plunged into interminable wars, the death of kingdoms, and the overthrow of whole races.
Then there will arise men from a body of earth alone to set up a shining city and an everlasting life.  And they will build temples in the heart of the forest, loftily erected by themselves, and the city itself will be their temple.
So it will be with these, you and I, seeing that we are all mortal. For there will be something here among the dead which all shall know and recognize as mortal.  
In its side will stand the skeleton of our body, the bootless frame, stripped and crippled from age and hatred and anger.  These will be followed by the limbs, but we cannot say when their individual members will die away.
The human body does not extend long into the future - it confines the present. So the bones of our bodies, as they lie buried in the earth, will grow in size and decline in numbers in this life and in the world to come.  
Then they will be laid in a state of decay, and neither light nor air nor fire nor fresh air or fresh food will tend to strengthen and revive them. This will be what happens to all the limbs of all the dead: in the following age they will all die. Some, indeed, may live till this very day and keep watch for the coming day.  Others may see in time to-day, and then in this present day their world will perish.  Others may spread abroad a new earth and plant a new world in the vast expanse of the unknown.  Others will proclaim the blessings of the chosen ones.  But all these only do a sort of counting of the days and giving up of the count.  
In the end they will all die. A bright sunlit night will close in.  The sun itself will wane and creep downwards and never flare up again. The firmament itself will separate.  And the winds, sown from the surface of the earth, will come to an end.  A new air will blow from the sky and cool the cold wasteland of earth.  

All things will vanish
like atoms in a sense they have never had before. The limbs
of earth and sea will no longer glide on till the wind has driven them
upwards; their bodies will be blurred and staggered by their
motion. The winds will be silenced by their heavy doom.
everything that can walk on all fours and swim in the water
will be swept away with the tide. The balance of the world
will be a dead thing. Then nothing will be left of the realm of
life to form the foundations of heaven. A new death will gnaw
at the earth and thicken the waters. Then the vultures will claw their
bony claws and the chariots of the sun will falter for want of
passengers. Then the sun will lose his brightness and wither
together with all its splendor. Then earth and sea and all the plants and
everything else will boil with seething violence in the ground.
And the seas will be torn apart by heavy earthquakes, and seashells
will roar through the earth and wreck the steeds of the sky.
And into the void the void will throw up its charnel-houses.
But the emptiness will not be empty. In the womb of the abyss the
choir of the godlike beings will sing in earnest, singing the
fables of immortal days and enjoying the feast of immortal life.
Not till then will the past flow away and be silent in its place.
Then the universe will be moulded once more into the perfect shape
that had its birth in the womb of the universe.
From the emptiness the earth has flowed in its course, the world being cast into eternal disorder.

Woe to those who will deny that something exists beyond space and time, beyond forms and affections. For whatever is destined to survive in another life is certain to be thrust into the same; while what is destined to perish in this is certain to perish in another. There are many things that are liable to perish and few that have any chance of escaping with their lives.

What you now see, in a degree similar to what you saw before, will not be remembered no more by those who know not wherefore it happened and how it came to pass.

But you will no longer learn the truth and understand anything. If there was no such thing as a cloud of smoke issuing from the heart of the earth and fighting its battle with the body and burning the temples of the living and suppressing their impulses, life would be impassable.

But, since Hades was originally composed and to which men dedicated the withering arrows of contention, it fell into disuse. Hell is in fact only the frozen waste beyond the world. It cannot be restored to anything more solid than the earth ; hence it has been ever since misunderstood, haunted by unheralded serpents and dark spirits, cast out into the clouds of the sky and doomed to wander the clouds of eternity.

If therefore nothing is before it, nothing will be after it, as when we see that a cloud is round or that the moon is round. There is not anything before it because there is nothing after it, since there is no effect to which nothing is now the cause. But nothing is after it, because everything in the course of time must return to what it was before, or, if it does not, it cannot remain and have a future ; it must either return through some change of condition or else it must cease to exist. Thus it happens that there is nothing before the ocean and nothing after the wave. In like manner, although nothing can be to the mind what sleep is to the body, it cannot be the same as sleep, since sleep is something that is occurring simultaneously with the visible world. This is why the mind must be at some time in the present world or else be lost in the future or else it must cease to exist and the fleeting intervals be replaced by the eternal.
Ei ole ihme, että kaikki vihamieliset isännät, jotka ihmiset ovat luoneet sodissa maan päällä, alkavat tuhota toisiaan ja heittää rautapulttejaan leimahtavassa lennossa suuren taistelupäivän ja auringon ja kuun tulemisessa. He näkevät heidät ahkerasti jahtaamassa esteitä ja leikkaamassa ikeen saalistaan, rikkomalla kilpensä, leikkaamalla rivejään kiivaassa konfliktissa ja, kuten valmistautuva  härkä hyökkäsi suin päin vihollistaan  ja kaatoi heidät alas räjähtävästi kuin ukkonen. Heidän käsivartensa ja villit eläimet, verestä turvonneina  ja vääntelevät ahdistuksesta, ovat sorrettuja rinnoissaan ja vartaloissaan.

Kokemuksesta on selvää, kuinka ontuva ja ontuva tämä oikea hyökkäys on. Mutta he eivät voi heittää pois aiempaa väkivaltaansa. He heittävät itsensä yhdellä iskulla omilla aseillaan, heidän ruumiinsa ovat täynnä kipua ja hämmennystä, ja heidän silmissään on sairas pistely. Kaikki miehet ovat kokeneet raajojensa hajoamisen päivän ratkaisevan konfliktin aikana. Monet miehet ovat mustelmilla ja paleleltuneita epätoivoisessa taistelussa ja syöksyneet tappavaan kuumeeseen. Mutta kun he olivat vielä pysyneet jaloillaan ja voittaneet voiton, he tuhoutuvat kuoleman iskusta. Samalla tavalla heidän aseensa on tuomittu kaatumaan vihollisen akseleiden kautta. Iskujen voima tuntuu paljon syvemmin niiden miesten lihaksissa, joiden raajat ovat jo turvoksissa.

Etkö näe kuinka monella tapaa miehesi oppivat tappamaan toisensa? Sillä heidän tovereidensa on jatkuvasti porattava heidät ja heidän on opittava vetäytymään ulos taistelusta ja sitten keihästämään ja ryöstämään katkeamatta.

Näin voit sytyttää armeijasi tuleen, sytyttää sen yöllä ja sytyttää sen laulamaan. Sinulla on kanssasi salainen varasto provosoidakseen heidät hyökkäykseen, koska voit ajatella, että kaikki voi päättyä heille välittömällä teurastuksella. Joten pidät sen ajan tasalla, koska edes ihmisen eläinvoimat eivät voi salata liittolaisiaan taistelun keskellä vihollisen silmiltä.

Kaikki miehesi huutavat kiljuen, kuten koirat, kun murskaat heidän leukansa yhteen ja avaat ne voimakkaalla iskulla. Heti kun he ovat tuhonneet vihollisensa, he ryntäävät pois verilöylystä
leikatakseen ruumiit. Joten sinulla on joukko sota-teurastuksia vastustajiesi keskellä, ilman kiireen jälkeistä tulta ja toivoa tukahduttaa se enemmällä puolustavalla voimalla.

Rintalaata kuluvat jokaisen iskun vaikutuksesta. Kypäräsi ovat kuluneet, suussa olevat raot kuluneet ja heidän vatsansa täynnä nuolia ja tikkoja, jotta kukaan kuolevainen ei kestäisi sitä.

Tästä alkaa aikojen loppu, koska  aika on sidottu kuolemaan.
Tässä tilanteessa olemme kaikki samanlaisia.
Sillä kaikilla ihmisillä on tuleva tapahtuma nivoutuneena heidän omaan tämänhetkiseen olemassaoloonsa. Mutta kaikki miehet elävät vain tätä aikaa.
Mutta monet nousevat ja lähtevät maasta minä hetkenä hyvänsä. Ja silti toiset rakentavat paljon suuremman ruumiin, kunnes koko maailma joutuu loputtomiin sotiin, valtakuntien kuolemaan ja kokonaisten rotujen kaatamiseen.

Silloin miehiä nousee pelkästään maasta rakentamaan loistava kaupunki ja ikuinen elämä. Ja he rakentavat temppeleitä metsän sydämeen, jotka he ovat itse rakentaneet, ja kaupunki itsessään on heidän temppelinsä.

Niin käy myös näiden kanssa, sinun ja minun, koska me olemme kaikki kuolevaisia. Sillä täällä on kuolleiden joukossa jotain, jonka kaikki tietävät ja tunnistavat kuolevaiseksi.

Sivullaan seisoo kehomme luuranko, saappaaton kehys, riisuttu ja vammautunut iästä ja vihasta ja kiukusta. Näitä seuraa raajat, mutta emme voi sanoa, milloin heidän yksittäiset jäsenensä kuolevat.

Ihmiskeho ei ulotu pitkälle tulevaisuuteen - se rajoittaa nykyisyyttä. Niinpä ruumiimme luut, kun ne ovat haudattuina maahan, kasvavat kooltaan ja vähenevät tässä ja tulevassa maailmassa.

Sitten ne asetetaan rappeutuneeseen tilaan, eikä valo, ilma, tuli tai raikas ilma tai tuore ruoka pyri vahvistamaan ja elvyttämään niitä. Näin tapahtuu kaikkien kuolleiden kaikille raajoille: seuraavana aikakautena he kaikki kuolevat. Jotkut tosiaankin voivat elää tähän päivään asti ja tarkkailla tulevaa päivää. Toiset voivat ajoittain nähdä nykyisyyttä, ja sitten tänä päivänä heidän maailmansa tuhoutuu. Toiset voivat levittää uutta maata ulkomaille ja istuttaa uuden maailman laajaan tuntemattomaan. Toiset julistavat valittujen siunauksia. Mutta kaikki tämä vain laskee päiviä ja luopuu laskemisesta.

Lopulta he kaikki kuitenkin kuolevat. Kirkas auringonpaisteinen yö sulkeutuu. Aurinko hiipuu ja hiipii alaspäin eikä koskaan pala uudestaan. Taivaankansi itsessään erottuu. Ja maan pinnalta kylvetyt tuulet tulevat päätökseen. Uusi ilma puhaltaa taivaalta ja viilentää maan kylmää autiomaata.

Kaikki asiat katoavat
kuin atomit tavalla, jota heillä ei ole koskaan ennen ollut. Maan  ja meren raajat eivät enää liu ´ u kunnes tuuli on ajanut heidät
ylöspäin; heidän ruumiinsa ovat sumeita ja horjuvia
liikeensä vuoksi. Tuulet hiljenevät  raskaan tuomionsa vuoksi.
kaikki mikä voi kävellä nelijalkaisena ja uida vedessä
Vuorovesi pyyhkii pois mennessään. Maailman tasapaino
tulee olemaan kuollut asia. Silloin mitään
Maailman elämästä ei tule olemaan jäljellä  taivaan perustuksen muodostamiseksi. Uusi kuolema kalvaa
maan päällä ja sakeuttaa vedet. Sitten korppikotkat raatelevat
luisia kynsiään  ja auringon vaunut horjuvat eteenpäin matkustajien puutteesta. Silloin aurinko menettää kirkkautensa ja kuihtuu
yhdessä kaiken loistonsa kanssa. Sitten maa ja meri ja kaikki kasvit ja
kaikki muu kiehuu kiihkeästä väkivallasta maaperässä.
Ja meret repeytyvät kovista maanjäristyksistä ja simpukat
pauhaavat maan läpi ja tuhoavat taivaan ratsut.
Ja tyhjyyteen tyhjyys tyhjentää ruumishuoneensa.
Mutta tyhjyys ei jää tyhjäksi. Loputtomuuden kohdussa, jumalallisten olentojen kuoro laulaa hartaasti lauluja kuolemattomien päivien tarinoista, nauttien kuolemattoman elämän juhlaa.
Siihen saakka menneisyys ei ole voinut virrata pois ja hiljaisuus löytää paikkaansa.
Sitten maailmankaikkeus muotoillaan jälleen täydelliseen muotoonsa
joka syntyi maailmankaikkeuden kohdussa.
Tyhjyydestä maa on virrannut kulkunsa, maailma, joka on valettu ikuiseen epäjärjestykseen. 

Voi niitä, jotka kieltävät, että jotain on olemassa avaruuden ja ajan ulkopuolella, muotojen ja kiintymysten ulkopuolella. Sillä kaikki, mikä on tarkoitettu selviämään toisessa elämässä, varmasti sysätään samaan; kun taas se, mikä on tarkoitettu häviämään tässä, katoaa varmasti toisessa. On monia asioita, jotka ovat vastuussa tuhoutua, ja harvat, joilla on mitään mahdollisuuksia paeta hengissä. 

Se, mitä näet nyt, samassa määrin kuin mitä näit aiemmin, ei tule säilymään niiden muistoissa, jotka eivät tiedä miksi se tapahtui ja miten se tapahtui.

Mutta et  opi enää totuutta ja ymmärrä mitään. Jos ei olisi sellaista asiaa kuin savupilvi, joka kumpuaa maan sydämestä ja taistelee sen taistelua kehonsa kanssa ja polttaa elävien temppeleitä ja tukahduttaa niiden impulsseja, elämä olisi läpäisemätöntä.

Mutta koska Hades oli alun perin sävelletty ja jolle miehet omistivat musertavat kiistan nuolensa, se jäi käyttämättä. Helvetti on itse asiassa vain jäädytettyä jätettä maailman ulkopuolella. Sitä ei voida palauttaa miksikään kiinteämmäksi kuin maa; siksi se on siitä lähtien ollut väärin ymmärretty, kiittämättömien käärmeiden ja tummien henkien kummittelema, taivaan pilviin heitetty  ja tuomittu vaeltamaan ikuisuuden pilviä.

Jos siis mitään ei ole sen edessä, mitään ei ole myöskään sen jälkeen, kuten kun näemme, että pilvi on pyöreä tai että kuu on pyöreä. Ennen sitä ei ole mitään, koska sen jälkeen ei ole mitään, koska sillä ei ole vaikutusta mihinkään mikä ei ole sen aiheuttaja. Mutta mitään ei ole sen jälkeen, koska kaiken  ajan tulee palata entiseen, tai,  jos ei, niin se ei voi jäädä ja sillä ei ole tulevaisuutta; sen on joko palattava jonkin muutoksen kautta tai muuten sen on lakattava olemasta. Näin tapahtuu, ettei mitään ole ennen merta eikä mitään aallon jälkeen. Samalla tavalla, vaikka mikään ei voi olla mielelle mitä uni on keholle, koska uni on jotain, joka tapahtuu samanaikaisesti näkyvän maailman kanssa. Siksi mielen täytyy olla jossain tässä maailmassa tai muuten kadota tulevaisuuteen, tai muuten sen on lakattava olemasta ja ohimenevät hetket korvataan ikuisuudella.